torstai 14. elokuuta 2014

Tähtiin Kirjoitettu Virhe

Tähtiin kirjoitettu virhe perustuu John Greenen kirjaan (The Fault In Our Stars). Elokuvan pääosissa nähdään Shailene Woodley (Hazel) ja Ansel Elgort (Gus). Elokuvan on ohjannut Josh Boone.

Elokuva kertoo 18-vuotiaasta Hazelistä, tytöstä jolla on keuhkosyöpä. Hazelin vanhemmat pakottavat tämän käymään tukiryhmässä, jossa hän lopulta tapaa mielenkiintoisen Augustus Watersin. Gus on menettänyt toisen jalkansa syövän myötä.

Alkaa viestittely ja lopulta tunteet ottavat vallan. Elokuvaan mahtuu niin Amsterdam, yöhön venyvät puhelut joita ei osata lopetaa, nauru, suru, unelmat ja pelko tulevasta. Pääpointtina ei kuitenkaan ollut syöpä ja kuolema niinkuin voisi kuvitella.

Parhaat elokuvat ovat aitoja, ne naurattavat ja itkettävät eikä niitä katsoessa katso kelloa tai huomaa muita kanssa katsojia. Tähtiin kirjoitettu virhe oli henkeäsalpaava kokemus ja aivan täydellinen elokuva.

Olin katsomassa tätä poikaystäväni kanssa ja epäilin aluksi mitä hän tästä sanoo. Yllätyin mielipiteestä. Oli kuulemma ihan loistava, ei siis mikään tyttöjen nyhkyelokuva.

Elokuvaa voi kuvailla yhdellä sanalla ja se on kaunis.

Arvosanaksi elokuva saa 10. 


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Miljoona Tapaa Kuolla Lännessä

Seth MacFarlane (Family Guy) näyttelee ohjaamassaan Miljoona tapaa kuolla lännessä -elokuvassa lammasfarmari Albertia. Albert vihaa "villiä länttä" ja luetteleekin elokuvassa jos ei miljoonaa niin ainakin sata erilaista tapaa kuolla. Eräänä iltana Albertin kotikaupunkiin saapuu salaperäinen ja kaunis nainen. Kun paikalle saapuu kostoaikeissa naisen aviomies, tunnettu rikollinen, alkaa jännät paikat.
MacFarlanen lisäksi elokuvaa tähdittävät Charlize Theron, Liam Neeson, Amanda Seyfried, Giovanni Ribisi, Sarah Silverman ja Neil Patrick Harris.

Jos olet katsonut Family Guy:ta ja pidit Ted -elokuvasta ymmärrät tämän elokuvan piennimmätkin huumorin pilkahdukset. MacFarlanella on tapana toistaa tiettyjä teemoja ja jokaisessa MacFarlanen komediassa nähdäänkin kiinalaisia ja jotain liittyen Back to the Future -elokuviin.

Itse suurena Family Guy:n ja Neil Patrick Harrisin (joka muuten vetää huikean ärsyttävän viikkisfanaatikon roolin omalla tunnetulla ja uniikilla tyylillään jota voit katsella mm. How I Met Your Mother -sarjassa) fanina oli elokuva must see! Miinusta MacFarlanen näyttelemisestä, mutta annettakoon se anteeksi.

Elokuva ei ollut pettymys vaan hulvaton arjen piristys. Muiden teatterissa olijoiden reaktioista  voinen päätellä, ettei leffa toimi niin hyvin jos ei tunne MacFarlanen tyylia. Mikä on sääli.

Arvosanaksi 8.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Godzilla 3D

Godzilla on Gareth Edwardsin ohjaama elokuva Tohon jo ikonin arvonimen saaneen hirviön paluusta. Godzilla nousee taistelemaan ihmisten tieteellisen tutkimusten synnyttämiä hirviöitä vastaan. Koko ihmiskunta on vaarassa ja jos halusit mennä katsomaan mukavaa elokuvaa tämä ei ole sitä. Kun kuvittelet kaiken olevan hyvin jotain karmeaa tapahtuu eikä kuolemilta vältytä. Roolitus oli onnistunut ja itselleni entuudestaan uudemmat nimet loistivat rooleissa, erityisesti pääroolin tehnyt Aaron Taylor-Johnson. Muissa rooleissa voi bongata mm. Ken Watanben, Elizabeth Olsenin, Juliette Binochen ja Bryan Cranstonin.

Godzilla elokuvia on tehty noin miljoona ja tämä uusin oli visuaalisesti vaikuttava. 3D korosti hienosti kaupunkeja ja hirviöitä ja tuho oli kaunista katseltavaa. Alkuperäinen japanilainen elokuva oli ihan toista luokkaa.

Godzilla tuo esiin eettisen kysymyksen radioaktiivisesta jätteestä, ydinvoimasta ja geenimanipulaatiosta ja maustaa kaiken kunnon mättöräiskinnällä. Tunnetta elokuvaan oli saatu mukaan yllättävän paljon ja olin positiivisesti yllättynyt elokuvan latauksesta.

Tulihan siellä teatterissa itkettyä niin monstrojen kuin ihmistenkin perään ja suosittelen elokuvaa erittäin lämpimästi jo visuaalisuutensa ja itse kaikkien monstereiden esiäidin Godzillan takia. 

Elokuvan jälkeen mieleen nousee kysymys; Onko Godzilla sittenkään paha vai onko se vain "norsu lasikaupassa"?

Arvosanaksi elokuva saa 8+

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Frozen - Huurteinen Seikkailu 3D

Uusimmalta Disney-elokuvalta odottaa suuria jo sen perusteella että sehän oon UUSIN DISNEY!

Elokuva kertoo kuninkaallisten sisarusten kasvutarinan. Siskokset eivät kuitenkaan ole aivan tavallisia.. Ainakaan toinen heistä.
Elsalla on taikavoimia ja hän hallitsee lunta sekä jäätä. Vahingossa hän tuleekin luomaan ikitalven ja mikäs muukaan kuin tosi rakkaus tähän tepsisikään.

Vaikka juoni on ennalta arvatta ja Disney luo taas uuden tarinan rohkeasta ja itsenäisestä prinsessasta ja unelmien prinssista, ei tarinan kulku missään vaiheessa ole tylsää. Anna (Elsan sisar) on ihanan aito ja samaistuttava hahmo ja kuten aitoon Disney-tyyliin kuuluu on mukaan ympätty hellyyttävä eläinhahmo Sven-poro. Elokuvan parhaaksi hahmoksi osoittautuu kuitenkin hieman hölmö lumiukko Olaf.

Suosittelen elokuvaa enemmän kuin lämpimästi. Musiikilliset suoritukset ovat loistavia ja 3D toimi oikein mukavasti tässä rullassa. Katsoin koko elokuvan valtaisa virne kasvoillani ja nautin hellyyttävästä tarinasta.

Arvosanaksi pomppaa täysi 10.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Jackass: Paha Pappa

 
Uusin Jackass pätkä jaksaa kiinnostaa Jackassia ennen karttaneitakin. Elokuvassa Johnny Knoxville esittää 86-vuotiasta Irving Zismania, jonka missiona on viedä tyttärenpoikansa Billyn (Jackson Nicoll) tämän isän luo toiselle puolelle Amerikkaa. Matkan varrelle mahtuu jos jonkin moista ohikulkijaa ja törkyhuumoria tulvii ovista ja ikkunoista.
Elokuva perustuu piilokameroihin ja näin puolet elokuvasta onkin käsikirjoitettua ja puolet "live reaktioita" kun tavalliset tallaajat joutuvat pilan kohteeksi. Elokuva on viihdyttävä ja lopputeksteissä onkin läjä klippejä joissa elokuvat tietämättömille tähdille paljastetaan tilanne.
Kuvaustapa ärsyttää alussa mutta siihen tottuu todella nopeasti. Juoni on myös monesti koluttu "en voi sietää sinua konfliktista, välittämiseen" -juoni. Minulle ks. elokuvan huumori ei uponnut niin hyvin kuin poikaystävälleni joka naureskeli lähes taukoamatta. Viihdyttävä ja hauska kokemushan tuo oli mutten katsoisi uudestaan, ellei olisi aivan pakko. Taattua Jackass laatua (josta itse en perusta).
 
Arvosana:

perjantai 9. elokuuta 2013

Itse Ilkimys 2 3D

Elokuva on jatkoa 2010 ilmestyneelle elokuvalle, jossa Grun ja keltaisten "Minimoi" nimen alla kulkevien kätyreiden yrityksenä oli varastaa kuu. Kakkososassa Gru yrittää viettää normaalia perhe-elämää ensimmäisessä osassa adoptoitujen tyttäriensä sekä kätyriensä kanssa. Gru on jättänyt rikokset ja keskittyy kehittämään täydellistä hyytelöreseptiä. Pian alkaa kuitenkin tapahtua kun Gru värvätään agentiksi metsästämään uutta rikollista.

Elokuva ei millään yllä ensimmäisen tasolle ja "pahis" on entistä laimeampi eikä läheskään niin hauska. Elokuvassa on edelleen hauskoja vitsejä ja pienet keltaiset Minionit jaksavat naurattaa. Niinkuin ensimmäinen osakin myös tämä tarjoaa viihdettä niin perheen pienimmille kuin vähän vanhemmillekkin.

Arvosanaksi annan 8 ja heti tämän jälkeen pikkusiskoni totesi "Siinä on väärä numero, sen pitäisi olla 10." Että siitä :D kannattaa mennä katsomaan ja pidätte tästä enemmän kuin minä ellette rakastuneet Vektoriin.

Suuri Puhallus

Horuksen silmä -myytin taakse piiloutuva taustahenkilö kutsuu kokoon neljä erilaista taikuria, joiden rooleissa nähdään Jesse Eisenberg, Woody Harrelson, Isla Fisher ja Dave Franco. Nelikosta muodostuu menestyvä taikuriryhmä 4 Horsemen. He eivät kuitenkaan ole pelkkiä taikureita. Heidän tehtävänään on ryöstää show:nsa aikana rahaa rikkailta ja Robin Hood -tyyliin lahjoittaa se köyhille. Elokuvassa rakennetaan jännitettä monologien ja vaikuttavien temppujen voimin kohti suurta finaalia. Onnistuuko suurin rikos? Entä kuka on myytin takana?

Elokuva viihdyttää ja pitää otteessaan. Itse ihastelin koko elokuvan suu auki taikoja enkä niinkään pohtinut kuka tämä mystinen taustahahmo voisi olla ja paljastus tuli täytenä yllätyksenä. Elokuvan loppu oli hiukan laimea mutta ei se menoa haitannut ja elokuvasta jäi kuitenkin hyvä maku suuhun. Suosittelen lämpimästi. Oikeastaan ainoat miinukset ovat tökerö suomennos (orig. Now You See Me) sekä tässä kohtaa 3D:n puuttumattomuus. Se olisi ollut hieno lisä visuaalisesti kauniiseen kokonaisuuteen.

Arvosanaksi yltää 9-.